Anna & Olle

Me olemme Anna Meurling Suomesta ja Olle Meurling Ruotsista.

Meillä on suomalaisrekisterissä yritys Fysimera, nimi tulee kreikankielen sanoista ja tarkoittaa luontopäivää.

Tulimme Kreetalle elokuussa 2002 viettääksemme yhdeksän kuukauden sapattivapaan. Kotiuduimme ja huomasimme viihtyvämme erinomaisesti, olemme edelleen täällä ison osan ajastamme. Vuodesta 2004 lähtien on Anna työskennellyt patikointien parissa eri puolilla Kreetaa sekä Nisyroksella ja Karpatoksella. Iloksemme voimme nyt näyttää muillekin luonnosta kiinnostuneille rakasta Kreetaamme kuin myös muita Kreikan saaria – viemme patikoijat luonnonkauniisiin paikkoihin, kukkivaan luontoon katsomaan unohtumattomia näköaloja, joita turistit harvoin löytävät.

Ennen Kreetalle tuloa Anna työskenteli terveydenhuollossa ja Olle tekniikka-alalla. Kreetalla ollessamme asumme pienessä Mesin kylässä 12 kilometriä Rethimnonin kaupungista. Kreetalaisessa kylässämme asuu enemmän vuohia ja lampaita kuin ihmisiä, ja me viihdymme hyvin tässä rauhallisessa vuoristokylässä. Harrastuksiamme patikoinnin ohella ovat kajakkimelonta, ruoka, musiikki, saarihyppely ja kreetalainen elämä.

Toiveemme on että voimme tarjota unohtumattomia patikointiretkiä kaikille teille, jotka haluatte lähteä kanssamme tutkimaan uusia polkuja, katsomaan uusia näköaloja ja kokemaan luonnon uljautta ja aitoutta. Retkillämme puhumme elämästä Kreetalla ennen ja nyt, pysähdymme kyläkahviloissa ja lounastamme kylätavernoissa, tapaamme näitä ylpeitä ja lämminsydämisiä kreetalaisia ihmisiä, jotka asuvat tällä väkevällä ja kauniilla saarella.

Tervetuloa!